Noniin! Eli viime kesänä alkoi matkan suunnittelu ja alettiin mietiskelemään mihin kaikkialle haluttaisiin matkustaa... Aluksi listalla oli niin paljon maita, että reissu olisi vaatinut useamman vuoden. Siitä sitten lähdettiin karsimaan paikkoja, ja pikkuhiljaan alkoi hahmottumaan reitti ja maat joihin eniten halusimme matkustaa. Reitti kulkee Islannin, Kalifornian, Fijin, Uuden-Seelannin, Australian, Indonesian, Singaporen, Malesian ja Thaimaan läpi, mutta tietty kaikenlaiset muutokset on vielä mahdollisia. Kuluneen puolen vuoden aikana töitä on paiskittu hiki hatussa että saataisiin loput matkakassasta kasaan. Töiden lisäksi arkeen on kuulunut kaikennäköistä matkan järjestelyä rokotuksista majoituksiin...
Haluttiin tälläselle matkalle koska kaivattiin jotain vaihtelua Suomen maisemiin, kunnon irtiottoa arjesta! Halutaan myös avartaa omaa maailmankuvaa ja toivotaankin tältä matkalta paljon uusia kokemuksia, mahtavia ihmisiä, hyvää ruokaa, rentoutumista, seikkailuja... otetaan avoimin mielin vastaan kaikki mitä reissu eteen tuo! Koitetaan välttää mitään liikasuunnittelua. Mennään vaan mihin mieli tekee!
Nyt ollaan vihdoinkin saatu reput selkään ja matkaan on lähdetty tyytyväisin mielin kaiken stressin jälkeen!
Olis tarkotus kirjotella tänne matkan aikana eri maista ja aina kun vaan muistaa. Täältä voi lueskella miten reissu etenee ja missäpäin maailmaa mennään!
Stay tuned :)
Nina ja Riku
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti